ts sss
Kaffepaussi

Testaa, miten pärjäisit toimittajana

Kolmas toukokuuta vietetään kansainvälistä lehdistönvapauden päivää. Päivän sanomana on, että sananvapautta puolustavat järjestöt kehottavat hallituksia huolehtimaan toimittajien turvallisuudesta ja vapaudesta tehdä työtään.

Olisiko sinusta toimittajaksi? Minkälaisia asioita toimittaja miettii työssään päivittäin? Voiko onnettomuusuutiseen ottaa kuvia sosiaalisesta mediasta? Entä jos haastateltavasi on tukevassa humalassa?
Tee Sanomalehtien liiton testi ja selvitä, miten hyvin hallitset Journalistin ohjeet.

 

Tee Toimittajatesti tästä

 

Namibiassa hyväksyttiin niin sanottu Windhoekin julistus 3. toukokuuta vuonna 1991. Julistus puolusti itsenäistä ja moniarvoista lehdistöä, jonka arvo todettiin merkittäväksi Afrikan levottoman 1980-luvun jälkimainingeissa ja juuri kylmän sodan päättymisen jälkeen. Kaksi vuotta myöhemmin samainen päivä julistettiin Unescon aloitteesta myös YK:n yleiskokouksessa lehdistönvapautta kunnioittavaksi teemapäiväksi.

Tänä vuonna päivää vietetään kansainvälisesti teemalla ”Critical Minds for Critical Times”.